EKUMEENINEN VASTUUVIIKKO 2023: Pyhä rauha - kristityt rauhan rakentajina
Vastuuviikkoa vietetään lokakuussa (22.-29.10.2023) teemalla Pyhä rauha – kristityt rauhan rakentajina, ja haluammekin haastaa kaikkia kristittyjä miettimään, mitä yhteisiä keinoja meillä on rakentaa rauhaa. Sota Euroopassa on aiheuttanut ahdistusta ja epävarmuutta tulevaisuudesta varsinkin nuorten keskuudessa. Haluamme olla vastavoima rauhattomuuden ja pelon ilmapiirille ja olla rauhan sillanrakentajia.
Vastuuviikko 2023 tulee sisältämään erilaisia tietopaketteja, mutta kannustamme myös konkreettisiin toimiin. Ekumeenisen Neuvoston periaatteisiin kuuluu, että mitä voidaan tehdä yhdessä myös toteutetaan yhdessä, ja siksi kannustamme seurakuntia ja järjestöjä järjestämään yhdessä erilaisia tapahtumia Vastuuviikolla: jumalanpalveluksia ja rukouspalveluksia, seminaareja, konsertteja ja muita taidetapahtumia, keskustelu- ja infotilaisuuksia, konkreettisia toimia muodollisesti tai muutoin, jne. Toivomme erityisesti, että nuoret ja nuoret aikuiset pääsevät ääneen ja osallistuvat Vastuuviikon suunnitteluun ja toteuttamiseen eri paikkakunnilla ja seurakunnissa.
Vastuuviikolle on tänä vuonna luvassa mm. kansainvälisiä puhujavieraita, rauhankonserttia, TV- ja radiojumalanpalveluksia, sekä informatiivista sekä someaineistoa, jonka on tuottanut nuoret aikuisten SEN:n Nuorisojaostosta ja Ketko-koulutuksesta.
Lisätietoa teemasta ja miten Vastuuviikkoa voi viettää ilmestyy pikkuhiljaa tälle sivustolle kevään aikana ja varsinkin syksyllä. Mutta jo nyt kannattaa merkitä Vastuuviikko kalenteriin ja miettiä mahdollisia yhteistyökumppaneita ohjelman suunnitteluun ja toteutukseen.