Etusivu

EKUMEENINEN VASTUUVIIKKO 2021-2022: KOHTUULLISUUS

Tämän vuoden Vastuuviikon (17-24.10.2021) teema on Kohtuullisuus. Teema liittyy YK:n tavoiteohjelmaan Agenda 2030, joka pyrkii yksilö- ja yhteiskuntatasolla saavuttamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. Kristillisten kirkkojen ja yhteisöjenkin tulee kantaa vastuunsa.

Valta merkitsee vastuuta. Aikojen alusta ihminen on siis asetettu hoitamaan luomakuntaa vastuullisesti. Kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen onkin siksi luontevaa pyrkiä tekemään maailmasta ja yhteiskunnista hyvä asuinpaikka kaikille luoduille. Monet kirkot ja yhteisöt pyrkivätkin jo tähän hyvään tavoitteeseen ja nyt haluamme auttaa kaikkia kristillisiä yhteisöjä työssään.

Vastuuviikko saa tänä vuonna hieman kevennetyn muodon ja muutamia uusia elementtejä. Vuoden 2021 Vastuuviikko tulee sisältämään erilaisia infopaketteja ja Vastuuviikolla järjestetään monenlaisia konsertteja. Musiikin ja taiteen lisäksi konsertit välittävät tietoa kohtuullisuudesta ja kestävästä kehityksestä. Suunnitelmissa on myös webinaareja eri kohderyhmille. Tänä vuonna erityisesti nuoret ja nuoret aikuiset otetaan mukaan suunnitteluun ja kampanjan kohderyhmäksi. Vastuuviikon ohjelmaa ja aineistoa suunnitellaan ottaen huomioon mahdolliset rajoitukset ja siksi ohjelmaa voi järjestää sekä kasvotusten että verkossa.

Tervetuloa viettämään Ekumeenista vastuuviikkoa!

Puheenvuorot
Teema

Vastuuviikon videokalenteri

Ekumeenisella vastuuviikolla kirkot toimivat yhdessä.
Kampanjaviikolla tapahtuu ympäri Suomen.

Tule mukaan!

Vastuuviikon tapahtumat

Tapahtumat

Vastuuviikon tilaisuuksia järjestetään eri puolilla Suomea. Täältä löydät omasi.

Tutustu aineistoon

Tutustu aineistoon

Tutustu lähemmin kohtuullisuusteemaan ja kestävän tulevaisuuden eri osa-alueisiin, sekä aktivoidu toiminnallisen aineiston vinkkien avulla tai pidä hartaus teemasta.

Tervehdyksiä Vastuuviikolle

Kuva: Koolshooters / Pexels

Tästä voit lukea eri arvohenkilöiden tervehdyksiä Vastuuviikolle ja Vastuuviikon rukouspäivälle 24.10.2021.

Uutiset

Uutiset

Lue Ekumeenisen vastuuviikon uutisia!

Kuva: Pixabay

Kirkkojen johtajat YK:n ilmastokokouksen edellä: ”Meidän on valittava elämä”

Maailman vaikutusvaltaisimmat kristilliset johtajat antoivat syyskuussa ensimmäistä kertaa yhteisen ympäristöaiheisen julkilausuman. Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos, paavi Franciscus ja Canterburyn arkkipiispa Justin Welby vetoavat yhdessä maailman päättäjiin Glasgow´ssa 31.10.–12.11. järjestettävän YK:n ilmastokokouksen edellä.

Julkilausuman teksti:

Lue lisää
Kuva: Markus Hänninen

Titanic ja pelastuksen laiva

”Act of God.” (Jumalan työtä) Näin kirjattiin perusteellisen onnettomuustutkinnan päätteeksi RMS Titanicin uppoamisen syy 15.4.1912.

Kyseessä ei toki ollut teologinen väite, vaan juridinen termi, jolla viitattiin ihmisen hallinnan ulkopuolella olevaan luonnonilmiöön tai -mullistukseen. Ketään ei siis varsinaisesti voitu vetää juridiseen vastuuseen tapahtuneesta vallitsevien merenkulun säädösten puitteissa. Siispä se oli ”act of God”. Ennen ”Jumalan työtä” tapahtui kuitenkin yhtä ja toista perin inhimillistä, mikä johti 1500 ihmisen huuhtoutumiseen Pohjois-Atlantin hyytäviin vesiin.

Lue lisää
Veli Gabriel Salmela

Laudato si' – katolisen kirkon globaali ympäristötoiminta

Laudato Si’ on pisin julkaistu kiertokirje, totesi Veli Gabriel. Kirjeen pituus kertoo ympäristöongelmien moniulotteisuudesta sekä siitä, miten tärkeänä katolinen kirkko pitää kysymystä ympäristöstä. Mielenmuutokseen kehottavan kiertokirjeen yleisöä ei ole rajattu. Ympäristökysymys on yhteinen, se ei tunne taloudellisia, kansallisia tai uskonnollisia rajoja, siksi kirje ei ole suunnattu vain katolisille tai kristityille vaan kaikille maailman ihmisille.

Lue lisää
Ompelupaja

Uusia alkuja Damaskoksessa

Vuosikymmenen jatkunut Syyrian sota on rikkonut maan, ihmisiä ja unelmia. Filantropian uusi hanke kokoaa yhteen väkivaltaa kokeneita nuoria äitejä Damaskoksessa. Tavoitteena on tukea elämän lähtemistä uuteen alkuun.

Lue lisää