Suomi tukee ihmisoikeuspuolustajia monin tavoin

Kuva: Handshake, Kuvaaja: Geralt, Pixabay

Kuva: Handshake, Kuvaaja: Geralt, Pixabay

Ihmisoikeuspuolustajien toiminta on uhattuna eri puolilla maailmaa. Osana ulkopolitiikkaansa Suomi tukee ja suojelee ihmisoikeuspuolustajia EU:n ulkopuolisissa maissa. Edustustoilla on erityinen rooli tässä tehtävässä.

Euroopan unioni on linjannut ihmisoikeuspuolustajien tukemisen yhdeksi unionin ja sen jäsenmaiden tehtäväksi niin kutsutuissa kolmansissa maissa, eli EU:n ulkopuolisissa maissa. EU:n ihmisoikeuspuolustajien tukemista koskevat periaatteet on koottu Euroopan unionin ihmisoikeuspuolustajia koskeviin suuntaviivoihin.

EU:n jäsenmaana myös Suomi noudattaa ihmisoikeuspuolustajia koskevia suuntaviivoja. Suuntaviivat eivät ole oikeudellisesti sitovia, mutta ne linjaavat ja ohjaavat unionimaiden toimintaa. Suomen ulkoministeriö julkaisi EU:n suuntaviivoista kansalliset ohjeet vuonna 2014. Ohjeistuksella halutaan kehottaa etenkin Suomen edustoja maailmalla toimimaan ihmisoikeuspuolustajien puolesta.

Ihmisoikeuspuolustajien tilanne maailmalla on heikentynyt jo useita vuosia peräkkäin. Monissa maissa ihmisoikeusloukkauksia esille nostavia henkilöitä pidetään uhkana maan hallinnolle tai esimerkiksi suuryritysten toiminnalle. Ihmisoikeuspuolustajien huolestuttava tilanne on herättänyt keskustelua siitä, miten Suomi voisi tukea nykyistä paremmin ihmisoikeuksia puolustavia.

Valtio voi tukea ihmisoikeuspuolustajia useilla eri tavoilla. Erilaisista keinoista tulee usein mieleen ensimmäisenä taloudellinen tuki. Suomikin rahoittaa useita suomalaisia ja kansainvälisiä järjestöjä, jotka tukevat ihmisoikeuspuolustajien toimintaa esimerkiksi kouluttamalla heitä, tiedottamalla heidän tilanteestaan ja tarvittaessa antamalla suojaa uhattuna olevalla ihmisoikeuspuolustajalle.

Taloudellisen tuen lisäksi Suomi voi osoittaa ihmisoikeuspuolustajille poliittista tukea joko julkisesti esimerkiksi nostamalla yksittäisen ihmisoikeuspuolustajan työn ja tilanteen esille tai sitten vaikuttamalla kulisseissa kyseisen maan päättäjiin, vaikkapa vetoamalla ihmisoikeuspuolustajan vankilasta vapauttamisen puolesta.

Suomen edustustojen väki käy myös seuraamassa ihmisoikeuspuolustajien oikeudenkäyntejä. Läsnäolo oikeussalissa on samalla sekä tuenilmaisu että tapa vaikuttaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin puolesta. Suomen edustajat voivat lisäksi vierailla vankilaan joutuneiden ihmisoikeuspuolustajien luona. Vierailuilla voidaan muun muassa tarkkailla ihmisoikeuspuolustajan tilannetta vankeuden aikana.

Oikeudenkäyntien seuraaminen ja vankilavierailut ovat erittäin tärkeitä tapoja tukea ja suojella ihmisoikeuspuolustajaa. Yhtä tärkeää on yhteydenpito ihmisoikeuspuolustajiin osana normaalia arjen työskentelyä, eli esimerkiksi ihmisoikeuspuolustajan kutsuminen edustuston tilaisuuteen tai tapaamiset muissa yhteyksissä. Näin edustustot saavat tietoa ihmisoikeuspuolustajien tilanteesta ja maan ihmisoikeustilanteesta yleisesti. Samalla ihmisoikeuspuolustajat saavat tukea omalle työlleen ja arvokkaita kontakteja. Edustustojen väki matkustaa mahdollisuuksien mukaan myös eri puolille asemamaata tapaamaan ihmisoikeuspuolustajia. Tätä pidetään erityisen tärkeänä, koska syrjäseutujen ihmisoikeuspuolustajilla on harvoin mahdollisuuksia lähteä pääkaupunkiseudulle ja toisaalta heidän tilanteensa on usein kaikkein heikoin.

Yksi tapa tukea ihmisoikeuspuolustajia ovat heille annettavat erilaiset palkinnot ja muut huomionosoitukset. Niillä nostetaan esille yksittäisten ihmisoikeuspuolustajien ja heidän edustamiensa asioiden tilannetta. Julkisuus EU-maissa voi lisätä heidän turvallisuuttaan ja auttaa heidän ajamiensa asioiden edistämistä. Suomella ei ole omaa ihmisoikeuspuolustajalle myönnettävää palkintoa, mutta esimerkiksi Euroopan parlamentti jakaa vuosittain Saharov-palkinnon ihmisoikeuksia edistäneelle henkilölle.

Äärimmäinen tapa suojella ihmisoikeuspuolustajaa on antaa hänelle väliaikainen suoja toisesta maasta, kuten esimerkiksi Suomesta. Silloin ihmisoikeuspuolustajan turvallisuus on erityisen uhattuna tai hän kaipaa paikkaa, jossa voi hetken hengähtää turvassa ja mahdollisesti saada vaikkapa lisäkoulutusta turvallisuusasioista. Maasta poistuminen on kuitenkin yleensä viimeinen keino saada turvaa, sillä ihmisoikeuspuolustajat eivät useinkaan halua lähteä muualle, vaan he haluavat jatkaa työtään ja pysyä läheistensä luona.

Miten Suomi on onnistunut ihmisoikeuspuolustajien tukemisessa?

Vuonna 2017 tekemäni selvityksen mukaan ihmisoikeuspuolustajien tapaamiset eri yhteyksissä ovat keskeisin tuen muoto Suomen edustustojen päivittäisessä työssä. Turvallisuuskysymykset ovat kuitenkin monin paikoin yhä suurempi haaste tapaamisten järjestämisessä. Esimerkiksi keinot seurata ihmisoikeuspuolustajia ovat kehittyneet viime vuosina vaikeasti tunnistettaviksi ja ohitettaviksi.

Haasteena on myös tavata pääkaupunkiseudun ulkopuolella toimivia ihmisoikeuspuolustajia. Kyse on pitkälti resursseista, sillä Suomen edustustoissa työskentelee usein vain muutamia henkilöitä, jolloin heidän on vaikea irtautua pidemmäksi aikaa matkustaakseen eri puolille maata.

Oikeudenkäyntien seuraamista pidetään suomalaisedustoissa erittäin keskeisenä tapana tukea ihmisoikeuspuolustajia. EU-maat ja muut samanmieliset maat toimivat niiden osalta usein yhteistyössä niin kutsutulla taakanjako-periaatteella, eli eri maiden edustustot sopivat keskenään työnjaosta oikeudenkäyntien seuraamisessa. Vastaavaa taakanjakoa voidaan käyttää myös muunlaisessa ihmisoikeuspuolustajia tukevassa toiminnassa.

Suomen edustustoilla ei ole kovinkaan suuria resursseja käyttää ihmisoikeuspuolustajien tukemiseen, ja lisäksi ihmisoikeuskysymyksiin perehtyminen saattaa jäädä henkilöiden oman kiinnostuksen varaan. Erityisesti edustustojen päälliköillä on merkittävä rooli siinä, miten paljon ihmisoikeuspuolustajia koskevat asiat nousevat edustuston tehtävälistalle. Päällikön vaihtuessa saattavat prioriteetit edustuston toiminnassa muuttua, mikä tekee työstä lyhytjänteistä.

Niukkojen resurssien lisäksi tätä henkilöytymistä pidettiinkin selvitystä varten tehdyissä haastatteluissa suurimpana ihmisoikeuspuolustajien tukemista heikentävänä tekijänä. Suomea ei myöskään arvioitu kovinkaan äänekkääksi ja rohkeaksi toimijaksi ihmisoikeuspuolustajien auttamisessa. Ihmisoikeuksien edistäminen sekä kansalaisyhteiskunnan ja ihmisoikeuspuolustajien tukeminen ovat kuitenkin olleet pitkään osa Suomen ulkopolitiikkaa. Suomen vahvuutena nähtiinkin pitkäjänteinen perustyö ja hyvät yhteydet kansalaisyhteiskuntaan, kuten ihmisoikeuspuolustajiin.

Kansallisten ihmisoikeuspuolustajia koskevien ohjeiden tekeminen oli myös osoitus siitä, että Suomi haluaa edistää ihmisoikeuspuolustajien työtä ja kehittää omaa toimintaansa siinä. Toivottavasti halua kehitystyölle löytyy tulevina vuosina, jotta hyvät periaatteet toteutuvat käytännössä yhä paremmin.

 

Susan Villa, asiantuntija, Ihmisoikeuskeskus

 

Linkkejä: